Kesä on jatkunut hyvin vaihtelevana, eli aurinkoa ja sadetta on ollut vuorotellen. Kun on ollut lämmintä ja kosteaa, on keväällä lannoitettu nurmikko kasvanut vauhdilla. Tiivis märkä nurmikko on ollut Latelle haasteellinen, etenkin kun sille on rajattu ohjeissa mainittu maksimialue. Urakka on siis laajin mahdollinen ja työtä paljon.

Isosta nurmialasta johtuen nurmikon pitäminen golfkenttämäisen lyhyenä vaatisi että Late tekisi töitä yötä päivää. Meidän puolestamme se ei olisi ongelma lainkaan, sillä kone on hiljainen, käy latautumassa tarvittaessa ja tekee työnsä hyvin. Mutta harmiksemme sateet ja kosteus ovat hankaloittaneet ja keskeyttäneet Laten työt niin useasti, että se ei ehdi urakoida pihaa niin siistiksi kuin olisi toivottavaa.

Kukkapenkkejä kitkiessäni kuulen, kuinka Late nostaa kierroksia pienen nousun ja pitkäksi venähtäneen nurmikon kohdalla ja pystyn jo päättelemään mitkä alueet pihastamme ovat sille haastavimmat.

Nurmikko ei ole ehtinyt kuivumaan sateiden välissä täysin, joten Latea joutuu välillä puhdistamaan märästä ruohosilpusta joka tarttuu kotelon sisäpintaan ja terälautasen alle.

Jos puhdistus unohtuu, kone muistuttaa asiasta viestillä tablettiin että ”Ruohonleikkuri on tukossa”. Totesimme vanhan tiskiharjan olevan pätevä ja kätevä työkalu märän ruohosilpun poistoon, vesipesu ei ole oikea vaihtoehto.

Kosteaa ruohosilppua on levinnyt joka paikkaan, myös Laten päälle johon se sitten helposti kuivui miltei kerrokseksi. Laten työn jäljiltä nurmialueen silppu on pientä ja kevyttä eikä keräänny nurmikolle mätäneviksi rumiksi klimpeiksi.

Ruohosilppua on joka paikassa kosteuden takia

Laten etäkäyttöä on hankaloittanut se, ettemme tiedä tarkkaa säätä kotona jos olemme itse matkalla tai mökillä. Asumme alueella, jossa saattaa paistaa aurinko kun kilometrin päässä sataa kaatamalla tai toisinpäin. Pari kertaa kone käynnistettiin etänä kun sadetutkan mukaan meillä oli kohtuullinen työsää Latelle, mutta toisin oli. Late oli tehnyt töitä sateessa eikä jälki ollut toivotun mukaista, lisäksi märkää leikkuujätettä kertyi koneeseen paljon. Mietimme että Latelle olisi hyvä saada vaikka erikseen hankittavaksi lisälaitteeksi kamera, josta näkisi etäkäyttötoiminnolla kelin ja jopa leikkuujäljen!

Koirat eivät enää Latea noteeraaJonkinlainen lisävalo olisi myös tarpeellinen, sillä kesän kääntyessä loppuun alkavat illat olla hämäriä tai jopa pimeitä ja kun kone on hiljainen, sitä ei välttämättä huomaa. Iltaisin kun lähden koirien kanssa pihan läpi lenkille, on tarkistettava ensin missä Late liikkuu.

Koirat eivät enää noteeraa Latea lainkaan, emmekä mekään enää hätkähdä kun sivusilmällä huomaamme jonkun liikkuvan pihalla. Alussa säikähdin useasti kun Late on niin hiljainen ja unohdin sen olemassaolon – ja sitten silmäkulmassa näkyikin pihalla jotain vihreää liikkuvaa. Monille vieraillemme Late on ollut ihastuksen ja ihmetyksen aihe, usean mielestä se on suorastaan inhimillinen mönkiessään tomerasti telakasta töihin ja takaisin.

 

ANNA ARVOSTELUSI RAPORTILLE

Pin It on Pinterest

Share This