Vihdoinkin koitti hetki jolloin sain laittaa jo nimen saaneen Laten tulille. Toisellakin testaajalla näyttää olevan saman nimen saanut puutarhuri. Vihreä yhtäjaksoinen valo syttyi ja kytkentä todettiin ehjäksi.

Jouduimme jatkamaan johtoa muutamasta kohtaa pihan monimuotoisuuden ja kaapelin kesken loppumisen vuoksi. Rasvaliittimiä olisi saanut olla pakkauksessa enemmän. Mukana tulevat 2 kpl loppuivat heti kättelyssä.

Leikkuri sai nimekseen LauriMinä sain taas kärsiä käyttöohjeen lukemattomuudestani ja jouduin siirtämään jo asennettua kaapelia useammasta kohtaa Laten törmättyä kiviin ja aitatolppiin. Minä olin trimmerin käyttöä pienentääkseni asentanut kaapelin liian lähehelle esteitä, jolloin Late pihaa kartoittaessaan ja kaapelia pitkin ajaessaan ei peruttanutkaan esteen eteen sattuessa vaan jäi jurottamaan paikalleen ja kehotti poistamaan esteen.

Minä vaihdoin kaapelin paikkaa ja nostelin Lauria uudestaan pihaa kartoittamaan. Vihdoin viimein piha oli kartoitettu ja Late pääsi katsastamaan pihan muotoja ja esteitä joita ei oltu merkattu kaapelilla.

Minä mätkin lekalla kolmen pylväshaavan ympärille vain 4 kpl puupalikoita ympärille ettei Late kuorisi haapaa päin törmätessään. Tämä vaihtoehto toimi oikein hyvin.

Muutamalla ensimmäisellä leikkuukerralla Late pysähtyi usein mutkissa ja esteiden kohdalla puutarhakarttaa ladatakseen.

Kännykkään ladattuun sovellukseen ilmestyikin kuin taikaiskusta yksityiskohtainen kartta pihastamme. Kartasta näkyy jo leikattu- ja leikkaamaton nurmikko, sekä leikkurin paikkatieto.

Sovelluksesta voidaan ohjata leikkuria telakkaan tai työntouhuun, lisäksi se ilmoittaa mahdollisista häiriöistä sekä terien tarkastuksesta.

Meillä alkoi satamaan käyttöönottopäivän lopulla, mutta se ei meidän Latea tuntunut haittaavan ollenkaan.

ANNA ARVOSTELUSI RAPORTILLE

Pin It on Pinterest

Share This